maanantai 30. syyskuuta 2013

Syksy tulee ja Karmea Kurnuttaja menee

Pentusuunnitelmien toteutuminen varmentuu vasta hieman myöhemmin, mutta olen toiveikas. Rouskulla on ollut hieman aamupahoinvointia, joten uskoisin sen olevan tiine. Jännää ja mukavaa odotettavaa :-)

Tämä syksy on ollut yllättävän aurinkoinen ja lämmin, vaikka olisin toivonut kesäänkin hieman enemmän hellejaksoja. Mutta nautitaan siitä mitä on :-) Sateellekin on tilauksensa.

Tässä koiruudet näyttävät mallia auringosta nautiskelulle.
Sikke ja Valtteri. Auringosta nautitaan silloin kun sitä on.


En onnistunut saamaan Karmeaa Kurnuttajaa kuvaan, mutta etupihan puolella kökötti eräänä iltana tämä sammakko, joka on kooltaan ehkä kolmannes KK:sta. Säikyttelyn sekin kyllä osasi. Eniten inhottaa ajatus siitä, että hämärässä sorapihalla tyyppi ei kenties väistäkään ajoissa vaan  jää jalkoihin. Toivottavasti jatkossa tajuaa pysyä pusikoissa ja poissa kulkuväyliltä.
Karmean Kurnuttajan huomattavasti pienikokoisempi sukulainen, joka myös hallitsee säikyttelyloikinnan jalon taidon.

torstai 26. syyskuuta 2013

Aurinkoa

Kun aurinkoa on, siitä nautitaan. Ja sateenkin keskellä voisi yrittää muistaa, että jossain se paistaa kuitenkin :-)

Tässä Kortesalon klaani nauttimassa elokuun auringosta.


Meira, Jusu, Valtteri, Sikke ja Hela nauttimassa elokuun auringosta.

Mitä sinä näet tässä? Pelkkiä sireeninlehtiä vaiko basun muotoisen kolon?

tiistai 24. syyskuuta 2013

Mikke, Perrada Unican Impressive

Pikku-Mikke on nykyisin enemmän mallia Jätti-Mikke, mutta on edelleen yhtä charmikas jääräpää kuin ennenkin. Tässä hieman Miken kuulumisia kuvamuodossa.

Mikke, Perrada Unican Impressive, nimensä mukainen.
Kuva: Päivi Somppi.

Mikke, Perrada Unican Impressive.
Kuva: Päivi Somppi.


"Joko saan aloittaa?" Kyselee pikkuinen Mikke.

Pikku-Mikke nauttimassa talven auringosta.

Miksu.


"Ai käynyt roskiksella? Enkä! Et voi todistaa! Ai mikä roskiksen kansi? En ole nähnytkään..."
Mikään ei ole niin viattoman näköinen kuin syyllinen basenji.
Kuva: Riitta Pouttu.

Komiat pojat Mikke ja Laku.


Mikke ja Laku.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Hela

Jatkona viime talven pentujen päivityksiin laitan tähän kuvia myös Helasta, Perrada Unican I Shall Wear Midnight. Ihana Hela Hepuliina tuo iloa ja ihmetystä päiviimme. Tässä muutamia kuvia kasvun ja kehityksen merkeissä.
Liikekuvat: Hanni Joronen.

Hela Hepuliina.

Hela, Perrada Unican I Shall Wear Midnight.

Hela.
Kuva: Päivi Somppi.

Tähtikaulainen Hela, Perrada Unican I Shall Wear Midnight.
Kuva: Päivi Somppi.






perjantai 20. syyskuuta 2013

Meira, Perrada Unican Iron Comes From Meroe

Meira on suloinen pikkukoira, jonka ei ensinkään pitänyt jäädä tänne. Teoriassa se edelleen etsii omaa kotiaan, mutta olen sen suhteen pikkuisen ronkeli. Pennunpullukasta on kehittynyt niin kaunis neitonen, että se tarvitsee aktiivisesti näyttelyitäkin harrastavan kodin, edes muutamia kertoja vuodessa. Muuten Meira saa jäädä tänne sulostuttamaan elämäämme kauniilla olemuksellaan ja vikkelillä hoksottimillaan. Jälkimmäiset takaavat jännittäviä hetkiä elämään ;-)



Meira.

Meira, Perrada Unican Iron Comes From Meroe.



Meira.
Kuva: Päivi Somppi.

Suloinen Meira.

"Voi että, pitäisikö sitä etsiä oma koti ja kainalo vaiko jäädä tänne?"

Hela: "Kuule sisko. Kuiskaan korvaasi salaisuuden. Minun kainalossani on aina tilaa sinulle, asuit sitten täällä tai muualla."
Meira: "Kiitos, olet ihana!"

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kuvaterveisiä Dinalta

Tässä muutamia kuvia Dinalta, Perrada Unican I Own The Desert. Kiitoksia Tanja ja Matti!






maanantai 16. syyskuuta 2013

Elma

Vaikka kohta ollaankin taas tilanteessa, jossa moni koira ja basenji etsii uutta kotia (pentujen syntymä kun ajoittuu talveen, Rouskunkin pennut syntynevät marraskuussa), niin tässä lisää viime talven tyttöjä: Elma, Perrada Unican In The Garden Of Elma. Elmaa on viime kevään ja tämän kesän aikana tavattu ainakin pentutreffeillä ja treeneissä. Lisäksi olemme saaneet paljon ihania kuvia ja persoonallisia terveisiä ja päivityksiä koirakaksikon tekemisistä ja toilailuista. Kiitos Reetta!


Elma, Perrada Unican In The Garden Of Elma.
Kuva: Hanni Joronen.

Pikkuinen Elma ja pinkit valjaat.

Elma.
Kuva: Reetta Mällinen.

Veljekset kuin ilvekset. Kaksi söpöä saparohäntää.
Kuva: Ana.

Elma.
Kuva: Reetta Mällinen.

Elma jaCarla.
Kuva: Reetta Mällinen.

Elma ja Hämeen Linna.
Kuva: Reetta Mällinen.

Mikä jyrsitty tuubi? En ole nähnyt mitään tuubia. Minä vaan nukun päiväunia...
Kuva: Reetta Mällinen.


Carla ja Elma.
Mutshima Daddy's Daughter ja Perrada Unican In The Garden Of Elma.
Kuva: Reetta Mällinen.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Chili

En ole aiemmin ehtinyt tehdä päivityksiä viime talven pennuista, joten aloitan sen sarjan nyt. Tässä ensimmäisenä aktiivista arkielämää viettävä Chili, Perrada Unican I Choose My Way. Arjen kiireistä huolimatta Chili perheineen ehti tänne kevään pentutreffeille, tässä muutamia kuvia sieltäkin. Muista kuvista ja kuulumisista suuri kiitos Katarinalle!

Chili.

Chili.
Kuva: Päivi Somppi.

Chili, Perrada Unican I Choose My Path.

Chili ja siskot pentutreffien riehumisen jälkeen torkkutauolla.

Hela ja Chili.

Chili.

Chili loistavalla näköalapaikallaan sohvan ja ikkunan välissä. Emäntä tosin sai tästä hirmuisia sydämen tykytyksiä, kun ensin ei pentua näkynyt missään. Sitten korvien perusteella löytyi koko pentu.
Kuva: Katarina M.

Anima, Inca, Maya ja Chili.
Kuva: Katarina M

Anima, Inca, Maya sekä Chili ja veneilyn nautinto.
Kuva: Katarina M.