Kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin mennessä kuultiin monta suru-uutista. Oma Suhinani jouduttiin lopettamaan kesäkuun 17. vanhuuden tuomien vaivojen takia kolmentoista ja puolen vuoden ja yhdentoista päivän ikäisenä. Suru on suuri, eikä ole helppoa käsittää, ettei teräsmummoa enää ole. Ei siitä heti tapahtuneen jälkeen pystynyt puhumaan eikä kirjoittamaankaan.
Tätä poismenoa seuranneen kuukauden aikana Sateenkaarisillalle seurasi joukko muitakin basuja; kantanarttuja, huippu-uroksia, näyttelytähtiä, suuria persoonia ja ennen kaikkea - rakastettuja ystäviä ja koiraperheenjäseniä. Eki, Matti, Ceci, Aarre ja ennen heitä ja ehkä jälkeenkin jo muita, Nataliakin, ikänestori basujenkin joukossa.
Koiraharrastus on siitä kumma harrastus, ettei vain ihmisharrastajista tule ystäviä. Myös tähän toiseen, harrastettavaan puoleen, tulee luotua ystävyys- ja tunnesiteitä. Voisi siis ajatella, että surua on odotettavissa kaksinverroin. Mutta kyse onkin ilon ja ystävyyden kertautumisesta.
Vaikka jokainen koiraharrastaja on tämän varmaan jo joskus nähnyt, laitan tämän kerran tänne. Teksti on ollut alunperin englanniksi ja siitä on monia versioita alkukielellään, suomeksikin muutamia.
Sateenkaarisilta
Juuri taivaan tällä reunalla on paikka, jota kutsutaan Sateenkaarisillaksi.
Kun sellainen eläin kuolee, joka on ollut täällä erityisen läheinen jollekulle, tuo lemmikki menee Sateenkaarisiltaan. Siellä on niittyjä ja mäkiä kaikille erityisille ystävillemme, jotta ne voivat juosta ympäriinsä ja leikkiä yhdessä. Siellä on paljon ruokaa, vettä ja auringonpaistetta, ja ystävämme ovat lämpimässä ja niillä on hyvä olla.
Kaikki sellaiset eläimet, jotka ovat olleet sairaita tai vanhoja, ovat jälleen terveitä ja elinvoimaisia; haavoitetut tai vammautuneet ovat jälleen eheitä ja voimakkaita, juuri sellaisia jollaisina muistamme ne menneitten aikojen unissamme. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä yhtä pientä asiaa lukuun ottamatta: jokainen niistä kaipaa jotain jälkeen jäänyttä niille erityisen tärkeää henkilöä.
Ne kaikki juoksevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jolloin joku yhtäkkiä pysähtyy ja jää tuijottamaan etäisyyteen. Sen kirkkaat silmät ovat tarkkaavaiset, sen innokas keho vapisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmästä kiitäen vihreän ruohokentän yli nopeammin ja nopeammin.
Se on onnistunut näkemään sinut, ja kun sinä ja erityinen ystäväsi lopulta kohtaatte, te takerrutte toisiinne jälleennäkemisen riemussa ettekä koskaan enää eroa. Onnellisia suukkoja sataa kasvoillesi, kätesi hyväilevät rakastettua päätä, ja katsot jälleen kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutta eivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
